Pienet suuret juhlat omassa puutarhassa

Johanna Rantakari järjesti heinäkuussa syntymäpäiväjuhlat omassa puutarhassaan, Helsingin Marjaniemessä.

 

 

Yhteensä 80 vieraalle järjestetyt juhlat vietettiin Rantakarien puutarhassa ulkona. Bändiä, puheita ja tanssia varten varattiin Stopteltat Oy:n juhlateltta ja lisäksi pystytettiin kaksi lounge –tyyppistä telttaa. 

Joustavuutta ja asiakkaan kuuntelua

Vuokrattavista kalusteista Johanna valitsi juhliin itämaisia mattoja, pystypöytiä ja esiintymislavan.

”Polyrottinkiset kalusteet Stopteltat hankki valikoimiinsa juuri meidän tarpeitamme varten”,
muistelee Johanna Rantakari hyvin sujunutta yhteistyötään Stoptelttojen kanssa. 

”Tapahtuma sujui kaikin puolin erittäin hyvin. Puitteet oli sellaiset, kun olin toivonut ja vieraat olivat ihastuksissaan”, Johanna kertaa heinäkuisia juhliaan.

Omien visioiden toteuttaminen onnistui helposti.
”Joustavuus ja asiakkaan toiveiden kuunteleminen sekä toteuttaminen olivat huipputasolla, juhla-alue viimeisteltiin huolella ja palvelu toimi myyntityöstä toteutukseen ja purkuun asti loistavasti”,
kiittelee Johanna yhteistyötään Stopteltat Oy:n kanssa.

Muutaman vieraan tapahtumista…

Johanna kertoo, että Stopteltat valikoitui toimittajaksi netin kautta etsimällä. Yritys tunnetaan isojen ja näyttävien tapahtumien järjestäjänä, mutta yhtä lailla pienet ja yksityisten henkilöiden tapahtumat ovat tärkeitä.

”Pieniä juhlia ja tapahtumia on upeaa saada esitettyä julkisesti, jotta ihmiset näkevät, ettei telttavuokrauksessa aina puhuta sadoista neliömetreistä. Omalle pihalleen saa kätevästi vuokrattua juhlatilan vaikkapa syntymäpäiviä tai muita sukujuhlia varten”, Terttu Keskinen-Rönkkö Stopteltat Oy:stä painottaa.

Stopteltat toimittaa telttoja ja kalusteita myös yksityiseen käyttöön sekä toteuttaa kaiken kokoiset tapahtumat ammattitaidolla.

Kysy tarjousta Sinun tapahtumaasi!

 

Stopteltat Oy
020 747 9454
myynti@stopteltat.fi

Puutarhajuhlat


06-11-2014_1532_229.jpg